Nov 19, 2013

Tästä tämä blogiajatus sitten lähti! *Here the whole blogging idea started!*

Täällä näppäimistön takana on karvan alta kolmekymppinen neulonnasta ja sittemmin virkkauksesta innostunut naikkonen. Käsityöinnostus on kulkenut suvussa jo en tiedä kuinka monen sukupolven verran, mutta todellisuudessa isänäitini opetti neulomaan ollessani alta kouluikäinen. Sittemmin käsitöitä on tullut tehtyä lähinnä peruskoulun käsityötunneilla ja muutama nappi on tämän jälkeen tullut kiinnitettyä niiden irrottua.  
Uusituleminen sai lähtölaukauksen noin vuosi sitten, kun ehtymättömän villasukkatehtaan (edesmennyt äitini) varastot hupenivat tasolle nolla. Yritin saada ystävääni (innokas käsityöihminen) neulomaan itselleni sukkia, mutta vastaus taisi kuulua aika sanatarkasti  ”tee ite”. Niin sitä sitten poikettiin lanka –ja puikko-ostoksille. Ensimmäiset sukat olivat aloittelijalle suotuisat ”tuubimalliset”, joissa ei paljon kantapäistä tarvinnut huolehtia. Alun löysäilyjen jälkeen löytyi se ihan oma käsialakin, tosin sukat jäivät hieman ”eripareiksi”.

*Behind the keyboard is a bit under 30-year-old woman who's interested in knitting and lately also crocheting. The handcraft enthusiasm has run in the family for I don't know how many generations, but the truth is my grandma (Dad's side) taught me to knit before I went to school. Later I have knitted only in comprehensive school and sewed couple of buttons when they have fallen off 
The new beginning started about a year ago, when the storage of my sockfactory (my departed mother) reached the level 0. I tried to make my friend (knitting enthusiast) to knit me new ones, but her answer was something like "do it yourself". The same day we left to buy yarn and needles. The first woolen stockings were "tube model", which didn't require any heel making skills. After some loose stitches, I found my own handwriting, although I left the socks look different from each other. *

Huikean tuubisukka sukseen jälkeen avopuoliso kyseli omien sukkien perään ja päätinkin ottaa härkää sarvista tekemällä niin perinteiset sukat kuin suinkin mahdollista. Avokki sai jopa ihan itse valita langan. 
*After the great tube sock success, my boyfriend asked for his own socks and I decided to make the most basic socks that's possible. He even got to pick the yarn he liked. *

Molempien sukkien lanka on Novitan 7 veljestä (Raita väri 893 ja talitintti väri 818) ja ohjeet löytyivät Novitan Sukkalehdestä (puikot 4). Tulipa siinä tehtyä huivi ja jotain muutakin pientä nykerrystä samaan alkuhuumaan. Kuitenkin tässä välillä lopputyö teknisellä alalla vei kaiken huomioni ja valmistumisen jälkeen löhösin illat sohvalla tekemättä mitään. Nyt ollaan kuitenkin taas asian ytimessä eli illat kiinni käsitöissä. Niinpä paljastin jokunen aika sitten toisella paikkakunnalla asuvalle ystävälleni ”uuden” harrastukseni. Itsekin käsitöistä kiinnostuneena hän pyysi lähettämään aika ajoin kuvia luomuksistani. Siitäpä tämä blogiajatus sitten lähti…  
*Both of the yarns used in these socks are Novita 7 veljästä (Raita color 893 and talitintti 818) and the patterns are from Novita Sukkalehti -magazine (I'm afraid it's only available in Finnish) needles 4 mm. I also made a scarf and couple of other small things at that time. After that I was busy with my master's thesis, which took all my attention and after graduation I spent the evenings lying on the couch doing nothing. But now I'm back in game, spending evenings with handcrafts. Therefore, some time ago I revealed my "new" hobby to one of my friends who's also handcarf enthusiast. She asked if I'd send some pictures of the creations I've made. So that's where the blogging idea started...*

2 comments:

  1. Hienot on sukat ja kuvat :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tattista! :) Vielä on selvästi säädettävää kuvien kanssa. Jää kännykkäkameralla otetut kuvat aika tummiksi, kun päivänvaloa on tarjolla sen verran rajoitetun ajan vuorokaudesta. Pitänee jatkossa ajoittaa kuvaussessiot vähän tarkemmin!

      Delete